15.10.2014

Tutuille viskiä, muki tolkulla

Nyt on taas yksi uusi raja saavutettu. Istun siis yksin kotona kun Vaimo on iltavuorossa. Olen kuullut puhuttavan brasilialaisesta kääpiöhomopornosta (Okei, pitäs puhua ehkä lyhytkasvuisista). Olen antanut puheiden silleen sujahtaa ohitte, mutta nyt tylsyyden hetkellä päätin tehdä googletuksen. No se oli virhe, koska tottakai joku on tehnyt Brasilialaista kääpiöhomopornoa. Miks vitussa mä edes erehtyin epäilemään ettei joku olisi moista tehnyt. Talvi yllättti autoilijan ja homoporno meikäläisen.

Laittaa kyllä aika usein miettimään, että miksi mäkin teen asioita mitä mä teen. Miksen vain voisi olla massan mukana kulkeva isä, jolla on farmari volvo, rivarin päätykämppä ja kultainen noutaja. Mä haluun kauluspaitatyön kahdeksasta neljään. Sit mä haluun perua vasektomian ja liittyä kirkkoon. Sit mä haluun puhua jeesuksesta samalla ku Mieto puhuu puusuksesta. Vaihdan Jaloviinan banaanismootiehin ja alkaa harrastamaan seksiä pimeessä peiton alla kerran viikossa kliseisesti saunan ja bumtsibumin välissä. Naapurissa lauletaan "viideltä saunaa ja kuudelta putkaan" samalla kun ite pesen silmämunia palasaippualla kun satuin näkemään vilahduksen naapurin Maijan rintavakoa. Ainoa vako mikä mulle on hyvästä, on perunavaot pellossa. Liityn pelastusarmeijaan ja poistatan tatuoinnit. Lopulta päädyn hinkkaamaan renteeni auki HalpaHallista varastetulla kynsiviilalla. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen soitan Valviraan ja olen rohkea. Korkkaan viskipullon suorassa puhelinyhteydessä. Eheydyn. Taidanpa googletella lisää pornoa ja jos ny koittais valita hakusanat vähän paremmin.


Edit: Tarkennettu porno kääpiöhomopornoksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti