17.9.2014

Eniten vituttaa Aki ja Turo. Tsiptsiptsip

Alko julkaisi uuden Jaloviinan. Kiitos rakkaiden ystävieni, niin tuo tieto ei olisi voinut mennä multa ohitte sitten millään. Kolme kaveria jakoi linkin suoraan mun facen sivulle ja kolme kaveria heitti linkin yksärillä. Moni myös myönsi ajatelleensa mua uutisen luettuaan. Olivat myös harkinneet linkillä heittämistä, mutta kun olivat ensin vilkaisseet mun facesivun niin olivat huomanneet olevansa auttamattomasti myöhässä. Mutta mitä tuo kertoo musta? Tai mun kavereista?

Kuvia tipahtelee lisää lähes päivittäin. Muutaman tuossa heitinkin Seremoniamestarinkin nähtäväksi. Tanssittiin sitten oma häävalssi Mestarin kera. Aki ja Turo:n Jori 16 vuotta on meidän biisi ja Jussi tuon hetken onnistukin ikuistamaan


Tässä sitten SotaMarsalkan ilme kun kuulee ja näkee tapahtuneen:


Tuolla me taustalla veivataan tätä. Ei ihme että Vaimoa vituttaa.



Ruokatunnilla ehdin hetken tuijotella Facea ja sitä "Mitä mietit" ruutua. Kebabröyhtäilyt säestivät hiljaista konttoria samalla, kun kahvin vieno tuoksu leijaili kertakäyttämukista. Tajusin olevan keskiviikko ja työviikko puolessa. Viikonloppuna sitten Vaimon, hänen siskon ja SeremoniaMestarin kera mökille. Ehkä pitää uutta ExtraJallua pullo hakea. Tämän kliseisen ajattelukaavan kuitenkin rikkoi ajatus siitä, että mitä jos peruis vasektomian ja liittyis takaisin kirkkoon? Sain kylläkin kuulla, että on kaikille palvelus että en lähde vasektomiaani purkamaan. 

Sain myös kuvattua itsekin pitkästä aikaa. "Junior" kävi mulla pikaisesti juuri valohoidossa. Lisää kuvasaastetta luvassa ensi viikolla. Stay tuned!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti