27.3.2014

Murhaaja soittaa sahaa

On asiaakin, mutta monelle se on varmaan ihan turhaa diipadaapaa. Sylkäsen kuitenkin ulos, kun en keksi muutakaan tähän väliin. Kevät tekee tuloaan ja silleen. Lintubongausta luvassa ja tolleen, öh.

Edellisesä postauksessa kerroin potevani kitarakuumetta. Noh, se kuume on nyt hoidettu. Realisoin yhden objektiivin ja nyt mulla on veljekset seinällä. Vanha RR3 sai kaverikseen RR5:sen. Ihq <3, en ehkä kestä. Ehkä tuo uusi kitara oli kompromissi, kuten mä vaimokkeelle, mutta ajaa asiansa, mitä mä en varmaankaan tee, en edes joka kerta.

Häärintamallakin tapahtuu, kun sain bestmänin pyynnöstä hoidettua ihmisten nimiä sille, että kenet haluan mun polttareihin. Olipa sekin hankala homma. Vaikea oli päättää porukka kun johonkin raja on vedettävä. Mulla on myös taskussa USB tikulla tiedosto, mistä pitäsi käydä otattamassa tarratulosteet kaverilla. Führer myös jubaili tulevan anoppini kera tuossa puhelimessa yksi aamu ja siellä käytiin myös läpi tehtyjä ja tekemättömiä asioita ja ostettuja ja ostamattomia juttuja. Booli sai hyväksynän, mutta lisää viinaa ehkä kaivattiin oluen muodossa. Tuota viinapolitiikka me pähkittiin jo aikaisemmin ja silloin päädyimme vain tarjoamaan boolia. Anoppi on sitä mieltä, että olutta, siideriä ja lonkkua pitäsi olla ruualla, mutta siitä mä en oo vakuuttunut. Kannattaako ajaa täältä perähipiältä Talliinaan muutaman olut- ja siiderikorin tähden? Rehdisti vaan ruualla vettä, maitoa tai mehua. Ruokamenukin on taputeltu pitopalvelun kera kasaan ja tarjoilun puolesta näyttää hyvältä. Herkkubuffakin näyttää paperilla aika maistuvalta, nomnom.

Tässä on nyt ihan just pian tullut oltua yhdeksän viikkoa lomautettuna. Vielä olisi neljä viikkoa jäljellä. Tuli tuossa käytyä konttorillaä kääntymässä, kun HR jäi äippälomalle, niin pientä piristystä on ollut, eikä lisää lomautuksia ole näillä näkymin keväälle luvassa. Sitä pitää tässä alkaa henkisesti valmistautumaan töihin paluuseen. Onneks on vielä aikaa. Hyvin on kyllä aika kulunut tässä vapailla ollessa. Ei ole montaa päivää ollut, että ei olisi mitään puuhaa ollut. Ja nekin vapaapäivät on tullut kyllä aina tarpeeseen. Uusi kuvia on tullut räiskittyä ja muutama kuvaus tuossa jo kalenterissa onkin. Vanha frendi oli näillä leveysasteilla tuossa ja tuli yllätysvisiitille, niin kuvailuksihan sekin sitten meni, kuinkas muuten. Tulli tehtyä itselle poikkeuksellinen editointi. Pitäs ehkä opetella lisää juttuja photarin puolella, niin osaisi sitten halutessaan viedä kuvia vielä omituisempaan suuntaan. Mut toistaalta mä tykkään saada suoraan kuvaamalla mahdollisimman valmista. Mun pinna ei meinaa kestää photarinysväämistä kovinkaan hyvin.


p.s vaihdoin Führerin mopoautoon jo kesärenkaat. Epäilyttävän reipasta. Oma ranskatar vielä odottaa. Vielä ku ne korjaamolla osais arpoa sen kuntoon. Myydään: Peugeot 307 SW 2.0 automaatti ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti