Menin töihin ja taisin unohtaa ottaa lääkkeet!

Nyt kun tuli silleen vähän puolihuolimattomasti tunnustettua, että Führer on mukava ja ihana, jonka kanssa odottaa naimisiin pääsyä, niin jäin miettimään minkämoisen kuopan sitä itselle kaivoikaan. Jos mun target on tosiaan vaihtaa facen status kihloista avioliittoon, niin milläs ilveellä mä sit perustelen mun pyrkimykset puhua vaimoke erimoiselle mielipiteelle avioliiton ihanuudesta? Ja miten käy mun jaloviinantuoksuisille blogipostauksille? Rimaa on siis nostettu, mutta missään nimessä en lupaa olla yhtään hauskempi, analyyttisempi tai rakentavampi kuin missään edellisessä postauksissa nyt, enkä tulevaisuudessa. Sitä me kyl töissä tänään mietittiin, että natsaiskohan pitää ensin ne bileet ja sit maanantaina krapuloissa vasta hoitaa se maistraatti pois alta?

Työt tosiaan alkoi. Ensimmäiset kirosanat tulivat vasta ensimmäisen päivän kalkkiviivoilla. Hyvä minä siis. Meni oma tulosveto siis persiilleen ja tässä yhteydessä se on hyvä asia. Mut kyl tää taas totuttelua vaatii, vaikkakin tänä aamuna fiilis oli juttujen ja kaiken perusteella semmonen, ettei juuri poissa olisi ollutkaan. Vielä huominen ja Vapuksi Turkuun. Joten so long suckers!

Ai joo, taisin siitä uudesta videostakin puhella. Sekin tuli valmiiksi jo kotva sitten:

p.s Oli aika priceless moment kun eilen Führeriä odotellessa todistin goottipariskunnan hengaavan söpöissä Crocseissa kun samaan aikaan autoni takana joku PuuhaPeteMuuttoMestari tunki auton peräkärryä rappukäytävää.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Viimeinen lomautuspäivä. Tässä voi melkeen jo pidättää hengitystä. Ollut kyllä mahtavat kolme kuukautta. Ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ei ole päässyt tylsistymään ja kalenterin tyhjät päivät ovat lähes poikkeuksetta osuneet kohdilleen lepopäiviksi. Lomautuksen aikana tuli reissattua, valokuvattua, videokuvattua, häämessuiltua, hääkriiseiltyä, hääsuunniteltua ja hääblogattua. Tuli muutettua ja pidetttyä tuparit. Ehti käydä mökillä saunomassa ja uimassa. Jaloviinaa on kulunut litroittain, oluen määrästä puhumattakaan. Lumi ehtis sulaa, kevät puskea päälle ja nyt taas kerran ulkona istuessa, sää on lähes kesäinen. Töihin paluu ei silleen stressaa, mutta totuuden nimissä on myönnettävä, että kyllä tähänkin tottuisi. Führer kyllä tuossa tuumaili, että ihan hyvä et meen taas töihin niin voi sellanen normaali arki taas alkaa. Ja ei tuo lompakko koivin pidempää lomautusta olisi kestänytkään.

Tuli tuossa juteltua yhden uuden tuttavuuden kera kaikesta maan ja taivaan välillä. Tokihan siinä tuli omaakin elämää sivuttua ja refereoitua. Itse olin kovasti sitä mieltä että mun elämä on jopa absurdia. Tämä uusi tuttavuus totesi kylmän viileästi mun elämän olevan ennemminkin mielenkiintoista. Mut mä oon pian 40. Mä uskallan myös väittää, että oon tehnyt asioita, mistä muuta haaveilee ja fantasio. Olen tehnyt asioita mitä muuta vihaa ja halveksuu ja eivät voi "ymmärtää". Toki matkan varrelle sattuu ylilyöntejä ja virhearvioita ja siitä mä oon tyhmä, että kaikista niistä en ole osannut ottaa opikseni edes toisella kerralla. Mutta sitten mukaan mahtuu paljon hienoa ja hyvää. Vaikka tuo Führer on piikki mun lihassa, hulavanne vatsassa joka saa perseen laulamaan ja kaikin tavoin välillä maailman rasittavin otus, on hän myös ihminen joka saa mut tuntemaan. Jopa silloin kuin kärsin semmoisesta "mikään ei tunnu miltään" olotilasta. Ei siis ihme että tuota paskiaista rakastan ja pyörin päätökseni siitä, että ei enää koskaan naimisiin.

Mun kulisseissa tapahtuu kokoajan ja viimeaikoina siellä on ollut, ei niitä absurdeja vaan just niitä mielenkiintoisia käänteitä. Tänne blogiin on edelleen kiva olla semmoinen kieliposkessa kirjoitteleva kännäävä sulhanen. Voin vain arvailla (ei mua oikeesti kyl ees kiinnosta) et mitähän jengi dikkaileen mun kaikenmaailman facepostailuistakin. Blogi ja face on kivoja karkupaikkoja, virtuaalielämän kaatopaikkoja. Führer tietää mun kulissit, tietää mun nettipersoonan ja tietää monta muutakin asiaa, mitä tietää harvat tai ehkä ketään muu ja se mua rakastaa. Hullu nainen!

Kylmä vesi kaunistaa. Vai olikohan se kahvi?

Pienen pieni sisälläni asuva exhibitionisti kiljui pääsiäisenä riemusta, kun saatiin mökkikausi ja sitä myöden myös sauna-, uima- ja grillikausikin käyntiin. Mikäs sen hienompaa kuin saunoa tynnyrisaunassa, ottaa vähän olutta ja jallua ja juosta naapureiden riemuksi alasti jokeen. Takaisin tullessa ehkä hävettää sitten itseäkin kun ei niitä uikkareita ollut ja ehkä se kylmän veden kosketus ei oo silleen kovin imarteleva juttu mun atleettivartalolle kuitenkaan. Mut kivaa oli, melkein jo liian kivaa. Ja mikä hienointa, mukana menossa oli myös vieraita Saksasta asti. Priceless <3 Myös yksi kaasoista oli menossa mukana, joten hääläpältä ei vältytty. Askartelu mainittiin, mutta missä yhteydessä ja mitä se multa vaatiin, niin ei mitään käryä. Ens viikkolla sitten paluu arkeen ja töihin. Pehmeä lasku kuin vain kolmen päivän työviikko. Vappu tuloo soppeliin saumaan ja tämä pariskunta vietääkin tänä vuonna vapun Turussa. Vapun jälkeen sitten alkaakin kutsujen postitukset, joten kohta ollaan taas jännän äärellä

When Sith hits the fan

Pitkäperjantai meni videokuvatessa sekä sivusta seuratessa, kun Führer pisti omaa uutta blogiaan pystyyn bloggeriin. Otti ja lähti jostain, missä ennen kirjotteli. Mut joka tapauksessa, seurata voi täällä: Sith just got real <-- Click that if You must!

Kuvan malli ei liity tapaukseen

Do I really look like a guy with a plan?

Krapulasta, ja muutenki sivupoluilta, pääsen takaisin aiheeseen, eli häihimme. Eilen haettii häätarrat ja sitä myöden kaikki kutsuja silmälläpitäen oli kasassa. Pistettiin Lars Von Trierin NYMP()maniac pyörimään ja Führer alkoi pikkupikku kätösin askartelunsa. Mun pälli ei ehkä olis kestäny tuollaista nysväämistä ja eipä mulle kyllä mitään tehtävää annettukaan. Sain reippain mielin katsoa elokuvaa. Leffahan on aika pitkä, nelisen tuntia. Ehkä välillä oli turhaa diipadaapaa, mut kyl mä tosta pidin. Jotkuthan tuota ovat kritisoineet tekotaiteelliseksi paskaksi, mutta mitä itse Trierin aikaisempia elokuvia nähneenä, niin oli kyllä Trierin näköinen elokuva. Pitääpä katsoa vanhaa tuotantoa uudestaan.Mutta takaisin asiaan. Seuraava etappi onkin laittaa nimet kuoriin ja viedä ne postiin. Vielä ehtii siis perua!!!

Tarroja hakiessa kyseltiin myös opastekylteistä. Sellaisetkin sitten nytkähtääkin seuraavaksi työnalle. Opastekyltit tulee kiinteiksi ja sitten erikseen liimattava/kiinnitettävä nuoli, jolla suuntaa voi ilmaista. Mä pyysin semmosta U-käännöskylttiä. Se pitää laittaa itelle ihan siihen juhlapaikan pihalle. Point of no return! Vielä ehtii kääntyä. (Olipas huono läppä :P) Kävin myös pikaisen palaverin hääbändin edustajan kera. Bändi 90% varma ja budjetissakin tullaan pysymään. Vielä vähän lavapalahintoja sekä mistä ja mihin hintaan äänentoisto, niin homma olisi sen puolesta pulkassa.

Space… the final frontier

Krapulapanetus, onko se tuo viimeinen tutkimaton joutomaa tai Loch Nessin kadonnut vesipeto? Mutta jos joku on varmaa, niin lähes tulkoon aina kostean illan jälkeen on se piruna huutamassa korvan takana. Piip piip piip, titityy titityy titityy. PESÄÄ!!! Sen selittäminen lienee yhtä hankalaa ja haastavaa kuin naisen logiikka. Omasta kokemuksta osaan sanoa senkin, että nautittu alkoholimäärä on suhteessa seuraavan aamun panetukseen. Toki, niin juodessa kuin naidessakin, on poikkeuksia jotka rikkovat sääntöä. Norjan pikakielikurssi on mitä mainioin krapulapanetuksen tappaja. Ei siinä kirkkovene posliinia halaillessa verkkokalvoja kutittele.

Jos on synnyttäminen naiselle rankka kokemus, niin mietitäänpäs myös sitä, miten paljon naiset joutuvatkaan kestämään. Ukko vetää ensi illan kaksin käsin kaljaa ja viinaa. Ehkä vähän rähisee ja aiheuttaa pahennusta ja myötähäpen tunteita. Sitten kun se lopulta tipahtaa ja herää koomastaan, niin sitten se alkaa vonkaamaan pillua. Anna nyt, anna nyt! Mikset anna?

Tutkimusteni mukaan krapulapetus ei kuitenkaan ole miesten yksinoikeus. Yhtälailla naiset ovat krapuloissaan kiimaisia kaneja. Tutkimukseni myös ovat huomanneet, että runkkaaminen ei auta oireita. Se saattaa antaa hetkellisen helpotuksen, mutta usein panetus palaa takaisin kahta kauheampana. Yksi arvailuni on myös, että ihminen kaipaa viinan höyrystyessä toisen ihmisen kosketusta kompensoimaan hermonihelvetin tasapainoa.

Oma tissutteluni oli eilen sen verran maltillista, että ihan tuoretta vertailukohtaa ei nyt ole. Pitää siis koittaa Führerille ehdottaa, että tilannetta pitää seurata , tutkia ja ottaa muistiinpanoja ylös. Tieteen nimissä pitää juoda ja naida!

Duunaisin sun mustaa aukkoa selvinkinpäin

Face piippasi uutta viestiä todella äkkiä noiden hääkutsujen vedosten kera. Kävin eilen niitä sitten aamupäivästä hakemassa. Frendi oli ottanut itse kutsun kolmelle eri paperille. Hänellä oli oma suokkari, joka oli myös mun suokkari ja jonka arvasin (tiesin) olevan myös Führerin suokkari. Joten lähitulevaisuudessa meillä alkaa täällä sitten kutsusulkeiset. Kuoret maksetulla postimaksulla meillä täällä jo onkin.

Otin ja näin sitten myös hyvinkin todentuntuisen unen, missä otin ja puuhastelin deitti-ilmoituksen. Muistin aamusta monta kohtaa yllättävänkin hyvin ja uni vaivasi sen verran, että lähdin ihan sen pohjalta vetämään kirjaimia peräkkäin google docsiin. Paikkapaikoin mun paska läppä nauratti jopa itseäni. Seremoniamestarikin sitä käkättäen oikoluki ja kyllähän tuo Führerkin taisi naurahtaa kun sen sillekin luetutin. Tuli sen verran levoton ilmoitus, että edes läppähengessä tää mun blogi ei ole mesta, missä tuon julkaisisin.

Jengi on höyrynnyt Gambinasta, tuosta ammattilaisten juomasta. Noh, yhtälailla kuin Führer on puhunut korkkaavansa Seremoniamestarin selvittääkseen mistä kaikki kohu johtuu, niin siitä samasta syystä mä ajattelin sitten poksauttaa Gambina pullon auki. Kyytipojaksi ostin purkin piimää, rasvatonta. Jääkaapissa on myös Vaimokkeen ehdotus häidemme skumpaksi. Se piti jo tupareissa korkata, mutta jostain kumman syystä mä silloin keskityn Jalluun. Jallusta pääsen aasinsillalla siihen, että saimme tuparilahjaksi aivan vitun hienon maalauksen edellisen postauksen Annikalta. Huh huh, etten sanoisi:

Maalaus: Annika Westergård

Torstaisesta studiovisiitistä saimme myös lisää kuvamateriaalia meidän häiden StarWars vieraskirjaan. Viime vuoden puolella eBayn kautta LasVegastista tullut Jango Fett kypärä pääsi ensiesiintymiseen kuvissamme. Vaatekerta on haettu muutaman frendimme toimesta Lontoosta ja on kumia.

Puppets

Suunnitelmani lähteä mökille korkkaamaan mökki-, grilli- ja saunakausi, siirtyi parilla viikolla. Ehkä hyvä niin, koska tänään sitten olikin luvassa lähes eeppistä reippailua. Het aamutuimaan hiottiin häiden kutsu lopulliseen muotoon. Kaverini lupasi kutsut ja infot meille tulostaa ja vielä kerran iso kiitos Mikulille oikolukemisesta. Meinasi lipsahtaa väärä päivä infoon. Ei sentään itse häiden päivämäärä, vaan hotellivarausten umpeutumispäivä. Virhe saatiin siis ajoissa korjattua. Jo huomenna saa mennä katsomaan tulosteita kolmessa eri paperivaihtoehdossa. Kutsujen lisäksi sain toimitettua toiselle frendilleni häätarrojen tiedoston. Tarrat luvattiin myös meille tämän kuukauden aikana. Sitten vaan melkosta takaapäin nuolemista ja askartelun ähkimistä, että saa kutsut kuoriin ja postiin.

Kuvaamisen kuivakausikin näyttää olevan menneen lumettoman talven räntäsateita. Kuvattua on tullut sitä, tätä ja tota niin edestä, sivulta ja takaakin. Ja moni kuva ei kestä päivänvaloa (mm kuvasarja Seremoniamestarista juomassa vanilijasokerilla terästettyä Jaloviinaa.), hädin tuskin pimiön synkintä nurkkaakaan (kuten "munat pannuun" kuva). Mutta joukkoon mahtuu kanakorillinen meheviä koipia. Alkaa oleen sen verran hyvä kanakori, että Amerikkalainen huora olisi valmis tekemään jo paheita kanaämpärin saavuttaakseen. Tai edes päästäkseen paikalle, kun kanoja tehdään. Ei muuta ku mehut serpentiinin lailla ilmaan ja kohti uusia kuvailuja.

Kaunis Annika kävi mulla uuden kitaran telineenä:

Annikan kanssa tuli kuvattua enemmänkin ja Annikaa tullaa näkemään täällä vielä.

Führerin kera kuvattiin tänään sitten tällaista:

Bonuskuva: Mikä ei kuulu joukkoon?

(Not so) Happy Ending

Istun yksin kotona. Vain kellot tikittää seinällä. Olen poikkeuksellisesti vaatteissa, mutta tuon epäkohdan ajattelin kyllä tässä jo kohtapian korjata. Kämpässä on siis todella rauhallista. Viimeisetkin tuparivieraat lähtivät aamupäivällä ja Führerkin joutui töihin. Nyt on kyllä pirun kivaa, että ei tarvinnut aamulla nousta töihin, sen verran voin kertoa olevani bileistämme puhki. Tupereitamme oli viettämässä kanssamme parisenkymmentä henkeä, joista taitaa suurin osa olla kutsuttuna myös häihimme. Pidimme boolimaistelut, jossa annoimme kolme eri vaihtoehtoa äänestettäväksi. JalluMuuli sen voitti ja se oli ollut oma ykkösvaihtoehtoni muutenkin. Äänet ovat puhuneet, joten pitää seuraavaksi mennä ostamaan Sweppesin Ginger Alea pari pullollista limejä unohtamatta.

Hiljaisuutta ja huilia ei tässä mulla kylläkään tule pitkään kestämään. Yksi tuparivieraistamme saapuu tänään meille takaisin ja suunnitelmissa onkin käydä studiolla vähän kuvailemassa niin tänään kuin huomennakin. Pitääpä siis siirtyä syntymäasuun ja vähän vaikka katsella ja kosketella itseäni vielä kun voin.

Välilihamestari teki urotekopeniksen

" Jos Tziisös olisi tapettu Ranskan vallankumouksien aikana, roikkuisiko kristityillä kaulassa giljotiini?"
-Sami Lopakan kirjasta Marras

Sami Lopakka on mm. Sentencedin kitaristi. Luin Samin esikoisteoksen ja ennekkohypetys mitä olin kuullut, piti kutinsta. Lainasin kirjan meidän Sentenced prokkiksen basistilta ja kyllä tuo pitää omaankin hyllyyn ostaa. Tässä jää odottamaan Lopakan seuraavaa teosta. Ja kun lulemisesta puhutaan, niin kovasti jo odotan, että oman kaupungin poika Marko Hautala saa seuraavan kirjansa pihalle.

Olen muusikko monen muun asian ohella. Demotasoisia nauhoitteita on hyllyyn kertynyt pölyttymään useampi ja keikkaa on tullut heitettyä, mutta lähinnä paikallisesti. Keikka ulkomailla on jo utopiaa, mutta haaveissa olisi edelleen, vaikka ikää onkin, päästä vielä täällä kotosuomessa heittämään keikkaa yli sadan kilometrin päästä akvaariobunkkerista. Olen leikitellyt ajatuksella tien päälle lähtemisestä meidän hevibändin kanssa. Ei millään pahalla muita bändiläisiä kohtaan, mutta mä tuskin selviäisin kovin pitkästä reissusta tienpäällä noiden kera. En ainakaan ilman riittävää määrää Jaloviinaa. Mutta onneksi kun asiat eivät vain tipahda taivaalta itsestään, niin tuota vaaraa ei ole. En ehkä sanoisi, että olen jo luovuttanut, mutta ei tässä enää nuori poikakaan olla. Aikansa kun hakkaa päätä seinään niin homma alkaa luisumaan lapasesta ihan kuin virtsa rakosta ja paska suolesta. Ei haise hyvältä ei. Ja sitäpaitsi, tissejä näkee edelleen enemmän ja helpommin valokuvaamalla kuin kitaraa soittamalla. Toistaalta, se taisi olla viime viikolla, kun älysin, että netissä niitä tissejä vasta onkin. Ja jotkut on ihan liikkeen kanssa. Mitenköhän mä ny pärjään?