Nokkeluuden sietämätön mahdottomuus

Tulin juuri kaupan kautta kotia ja istahdin keittiön pöydälle syömään grillikanaa, brutaalisti käsin. Pöydällä näytti olevan taas uusia häälehtiä. Oli niitä siinä jo ruokatunnin aikaankin, mutta mulla ei oo kyl mitään käryä siitä, että mitkä olen jo nähnyt aikaisemmin. Yhtään sivua en ole itse lukenut. Ruokatunnilla kyllä sain kuulla  yhdessä lehdessä olevasta mainoksesta, joka mainosti ensi vuoden helmikuussa olevaa jotain erilaista häämessua Helsingissä. Sinne kuulemma sulhoja ei tarvitse pakolla raahata mukaan, vaan miehetkin on huomioitu. On äijäparkkia ja oluen maistelua. Onkohan siellä yläosattomat tarjoilijatkin? Tuntuu jotenkin hasardilta hommalta istuttaa jätkät keskenään riviin kiskomaan kaljaa ja kelaamaan, että millainen virhe olikaan kosia. Sen kaiken testossteronin kun änkee keskelle oluenmaistelua ja urheilulehtiä, niin vähemmästäkin on jätkät lähteneet kytkemään. Siinä kun vielä joku Alfasulho tunnelbaanoissa alkaa epäillä naapuripöydän tuskastuneen, selvinpäin jätetyn (akka kielsi dokaamasta) parkalasse sulhon silmen liikeratojen ja oman naisen poven kohtaamista, niin johan alkaa läski tummua.

Lienee syytä palata kuitenkin minuun ja miten olen tähän päätynyt, taas. Olen -70 luvun loppupuolella syntynyt mies, joka on jo toisella kierroksella mitä tulee avioliittoihin. Ensimmäisestä liitosta on kaksi tytärtä ja, noh, exvaimo. Oikeastaan tulevat häät on mun kohdalla jo kolmannet sulhasena. Ihan eka kerta meni hommaa simuloidessa yläasteen yhdeksännen luokan lopussa. Koulussa mitä kävin, oli semmonen tapa, että kaikki ysiluokat piti häät. Kukahan vittu mutkin onnistui puhumaan silloin sulhasen virkaan? Jos sinä, rakas lukijani, nyt koit piston sydämessäsi, niin vielä ei ole liian myöhäistä hyvittää tekoaan. Mutta muistan sen olleen aika kova ja hankala paikka nuorelle pojalle. Aika oli sitä, kun tytöt kyllä kiinnostivat, mutta ei kukaan tyttö musta ollut kiinnostunut. Tai jos olikin, niin puhalsi vähintään pari promillea tai sitten vain ymmärsi olla hiljaa. Mutta kyllä mä silakan hajun olin jo tuohon ikään mennessä kiinni saanut.
Lähtee teksti karkaamaan, joten pitää palata takaisin itseeni. Se, miten olen ihan tarkkaanottaen päätynyt tähän, tuskin on oleellista, mutta eiköhän tuohonkin palata tässä blogin etenemisen mukaan. Ja väritetään sen verran vielä omia ääriviivoja kertomalla, että harrastan kitarointia ja valokuvausta. Jälkimmäinen tuleekin näkymään sekä täälä blogissa, että tulevissa häissämme. Sen verran sentään olen kartalla tulevista bileistä, että Geeg ja StarWars teemalla mennään. Siitäkin mitä luultavimmin lisää myöhemmin.

En ole pitkään pitkään aikaan kirjoitellut ja huomaan jo nyt olevani melkein pahemmin kohmeessa kuin lumimies Öz. Aika tulee näyttämään, että miten MS tautini vaikuttaa kirjoittamiseen, muistiini siitä mistä olen täällä jo turissut, unohtamatta myös itse hääpäivää. Pyrin olemaan yhtä mauton kuin huono häälahja ja pitämään hyvän maun rajankin välilihassa.

Lopetan tämän postauksen kosintaani ja siihen saatuun myöntävään vastaukseen. Eli yhteen syyhyn siitä, miksi tämä blogi nyt on olemassa.